Ilta oli ollut pitkä ja hauska. Tsygen sisko oli päättänyt viettää syntymäpäiviään oikein kunnolla, joten juhliin oli kannettu Virosta haettua viinaa ja Prismasta noudettuja sipsejä enemmän kuin yhdessä illassa oli mahdollista kiskoa, ei sillä etteikö osa läsnäolijoista ollut etenkin viinojen kohdalla tehnyt parhaansa.
Vieras ja humalainen porukka sai Harrin aina varautuneeksi, sillä tietyn promillerajan jälkeen ihan normaalitkin ihmiset saattoivat kokea oikeudekseen tulla vetämään herra videotaiteilijan tilille aiemmista tekosistaan. Miten ketään saattoi kiinnostaa, millaista oli seurustella julkkiksen kanssa tai millaisesta taiteesta joku isänmaallinen kansalainen oli vetänyt herneen nenään tai mitä hänellä oli ollut päällään itsenäisyyspäivän juhlissa, kun kaikesta tuosta oli jo lähemmäs vuosikymmen? Harrin helpotukseksi kukaan vieraista ei joko tunnistanut häntä, tai sitten kaikki olivat niin kohteliaita, etteivät tulleet kyselemään tyhmiä kesken bileiden.
Hyvässä seurassa illan hyvään fiilikseen oli helppoa heittäytyä. Tsyge oli ennen sirkusalalle kouluttautumista harkinnut uraa ammattitanssijana, ja se näkyi liikkeissä tanssilattialla. Rytmitajutonkin taipuu tangoon, jos pari on tarpeeksi taitava, ja Tsygellä oli riittänyt sekä halua että kykyä tanssittaa kumppaniaan. Tsyge ei silti ilahtunut, kun Harri kehui tämän olevan Petriäkin parempi viemään, vaan pyysi ettei Harri puhuisi niin paljon eksästään. Vaikka Harri oli mielestään vain kehunut Tsygeä, hän ymmärsi pitää suunsa kiinni ja jätti aiheen sikseen.
Juhlien tunnelma vain nousi pikkutunneille mentäessä, mutta kellon lähestyessä kahta synttärisankarin oli pakko häätää porukka pihalle tai maksaa juhlien jatkumisesta sata euroa per lisätunti. Innokkaimmat lähtivät kiertämään keskustan yökerhoja, mutta Harri ja Tsyge totesivat ajan olevan juuri sopiva kotiinlähdölle.
Kännilogiikalla he olivat todenneet, että hissin käyttäminen saattaisi häiritä Tsygen naapureiden nukkumarauhaa. Siksi he portaita noustessaan vuoroin hihittelivät typerille jutuilleen ja vuoroin hyssyttelivät toisiaan. Naapureiden onneksi pariskunnalla oli vain kolme kerrosta kavuttavaa, ja Tsyge sai ovenkin auki jo toisella yrittämällä. Armottoman kylmä aamuyö oli palelluttanut Harrin sormet, sillä hän oli hukannut jälleen yhden parin sormikkaita aiemmin päivällä. Asunnolla Tsyge kaatoi Harrin mukanaan valtavalle säkkituolille ja alkoi hieroa lämpöä takaisin tämän kylmettyneisiin näppeihin.
– Mulla on ihan sairas nälkä, Tsyge valitti Harria lämmittäessään. – Olisi pitänyt mennä kebulan kautta kotiin.
– Ei kai niissä tarjoilla mitään sun ruokavalioon sopivaa, vaan pelkkää suolaa ja transrasvoja, Harri irvaili, mutta haki samalla mukavampaa asentoa Tsygen kainalossa.
– Mulla on huijauspäivä! Tai no vittu, kai se on jo ohi, kun vuorokausi vaihtui.
Harri suhtautui työhönsä intohimoisesti ja saattoi nysvätä videoeditorin äärellä tuntikausia, mutta Tsygen kurinalainen ote syömiseen, treenaamiseen ja jopa mentaalivalmennukseen oli Harrille vierasta aluetta. Nuoruudessaan Harri oli jossain kehohäpeän ja -neutraaliuden välimaastossa, mutta nykyisin hän osasi jopa arvostaa solakkaa kroppaansa, johon lihas tai läski ei tarttunut edes yrittämällä. Pelkän vartalon perusteella maailma olisi menettänyt Harrissa lahjakkaan pitkänmatkanjuoksijan, jos Harri olisi koskaan viitsinyt juosta enemmän kuin parisataa metriä bussipysäkille. Tsyge taas saattoi treenata useita kertoja päivässä ja olisi todennäköisesti jaksanut kiskaista puolimaratonin Harri hartioilleen hutaistuna.
Jo Tsygen venyttelyn seuraaminen oli lumoavaa, varsinaisista akrobatiaharjoituksista puhumattakaan. Lukemattomat harjoitustunnit olivat iskostuneet niin syvälle tarkkaan viritetyn kehon lihaksistoon, että liikkeet sulautuivat toisiinsa katkeamattomana virtana. Aivan kuin Tsyge olisi vain kanavoinut täydellisyyttä. Tieto siitä, että todellisuudessa taustalla oli raakaa työtä ja lihasmuistiin taottuja liikeratoja, ei himmentänyt näyn taianomaisuutta. Harri toivoi kuumeisesti, että kelpaisi kaikkine puutteineen Tsygelle, vaikkei osannutkaan seisoa käsillään tai tehdä takaperinvolttia. Jotain kykyjä hänelläkin sentään oli.
– Mä laitan sulle ruokaa, jos vielä hetken jaksat lämmittää mun sormia, Harri lupasi.
Tsyge naurahti ja katsoi Harria epäilevästi.
– Kiitti, mutta mä olen nähnyt mitä sä yleensä syöt, eikä mun juuri nyt tee mieli kuppinuudeleita tai nistipataa.
– Sun asenne loukkaa mua syvästi! Mä en ikinä söisi kuppinuudeleita, ne on vähintään tuplasti kalliimpia kuin pussitavarana ostetut. Plus että mun nistipadassa käytetään vain parasta italialaista makaronia, tai vähintään Myllyn Parasta.
– Kiva, mutta ehkä vetäisen mysliä ja maapähkinöitä.
Harri näki tilaisuutensa tulleen.
– Ai, ottaako herra tohtori pähkinöitä? hän uteli viattomasti.
Tsyge katsoi Harria ihmetellen.
– Niinhän mä sanoin, vai siis mikä toi tohtorijuttu oli?
Mikään ei ole suurempi pettymys kuin hyvän hokeman tuhlaaminen kiittämättömään yleisöön.
– Ei mitään, yksi Kummeli-sketsi vaan, Harri totesi valjusti.
– Ai joo, kyllä mä ne tiedän. Tai ainakin sen tonnin setelin.
Sukupolvikokemuksen tunnistaa parhaiten siinä vaiheessa, kun jokin toinen sukupolvi ei tajua lainkaan mistä on kyse. Harrista ikäerojen kauhistelu oli turhaa touhua, mutta oli kuumottavaa huomata, että jokin omassa nuoruudessa koettu asia oli toisen mielestä muinaishistoriaa. Juuri nyt Harrilla ei ollut halua valistaa kumppaniaan kunnollisesta huumorista, joten hän kampeutui ylös säkkituolista.
– Mä teen sulle omeletin. Ja siis kunnon omeletin, ei mitään epämääräistä läjää kananmunanriekaleita, Harri lupasi ja marssi tutkimaan Tsygen jääkaapin sisältöä.
Tsyge seurasi perässä ja katseli huulet mutrussa, kun Harri kaivoi munien lisäksi esiin mausteita, voita, fetajuustoa ja puolikkaan paprikan. Tsyge etsi käskystä Harrin kaipaamat ruoanlaittovälineet ja laittoi ne esille keittiön tasolle, jonka ääressä Harri jo pilkkoi vihanneksia pienemmiksi paloiksi.
– Jos mä syön pelkkiä nuudeleita ja makaronia, niin sä syöt pelkkää raejuustoa ja tonnikalaa, Harri marmatti ja ryhtyi kuullottamaan paprikanviipaleita. – Tekee sullekin hyvää syödä lämmin ateria.
Tsyge seurasi sivusta, kun Harri raastoi juustoa valmiiksi lautaselle ja siirsi paistetut vihannekset omaan pikkukippoonsa. Harri vispasi munien rakenteen ripeästi rikki samalla kun voi ruskistui pannulla.
– Huomaa, että suhtaudun kulinaariseen taiteeseen niin vakavasti, etten edes heitä mitään vitsiä munanvatkaustaidoistani, Harri kehuskeli ja sai Tsygen hihittelemään.
Harri kippasi kulhon sisällön pannulle ja antoi munamassan hyytyä hetken. Sitten hän kokosi massaa puulastalla pannun keskelle ja käänteli pannua, jotta vielä raaka aines valui kohti pannun reunoja. Silmä tarkkana hän seurasi seoksen kypsymistä ja testasi pannua heiluttelemalla massan jähmettymistä.
Kun rakenne oli halutunlainen, Harri sammutti levyn ja jätti puolivalmiin omeletin pannulle. Siroteltuaan fetan ja paprikan paistoksen päälle hän peitti ne taittamalla omeletin huolellisesti puoliksi. Hän etsi kaapista lautasen ja käänsi yhdellä sulavalla liikkeellä valmiin ruokalajin lautaselle. Alun perin epäilevältä vaikuttanut Tsyge oli nyt enemmänkin kiinnostuneen näköinen.
– Kimppuun vaan! Jos tykkäät siitä, niin voit palkaksi siivota keittiön, Harri sanoi ja istui pöytäseuraksi vesilasillinen kädessään.
Nälkäinen Tsyge teki kuten käsketty ja maistoi omelettia. Harri istui viereiselle tuolille seuraksi ja seurasi vierestä, kun Tsyge otti mitään sanomatta toisen haarukallisen.
– Täytyy sanoa että tää on kyllä ihan sikahyvää, Tsyge julisti. – Mä syön munat yleensä keitettynä, kun mun munakkaista tulee aina jotenkin vetisiä, mutta tätä voisi syödä vaikka joka päivä. Missä sä olet oppinut laittamaan näin hyvää ruokaa, köksäntunnilla?
Harri hymähti väsyneesti.
– En todellakaan, en saanut siellä ees pannukakkua onnistumaan. Jori mua opetti kokkaamaan. Se jaksoi aina jauhaa siitä, että hyvillä raaka-aineilla saa miljoona kertaa parempaa ruokaa kuin mikään hienostelusafka ikinä on, ja siinä se oli ihan oikeassa. Jotain hyvää jäi siitäkin suhteesta käteen.
Yhä omelettinsa parissa uurastavan Tsygen silmissä välkähti kiinnostus.
– Jori… Siis Jeriko, eiks niin? Jotenkin tajunnanräjäyttävää, että sä olet ollut sen kanssa yhdessä. Aika vaikeaa ajatella sitä puuhaamassa essu päällä jotain lohikeittoa, kun on tottunut näkemään siitä keikkakuvia tai jotain yökerhossa heilumista domppapullo kädessä.
– Se ei aina halunnut ravintolaan, kun jengi saattoi kesken syömisen tulla kinuamaan yhteiskuvaa tai nimmaria, Harri sanoi vältellen.
Tsygen katseessa oli nyt aivan toisenlaista nälkää.
– Ja te olette yhdessä laittaneet ruokaa ja sitten syöneet sitä saman pöydän ääressä jossain jäätävässä kattohuoneistossa keskellä Kamppia! Vai asuitteko te silloin jossain muualla?
– Eikun just siellä, Harri vastasi ja pyöritteli vettä lasissaan.
Tsyge ei huomannut, tai halunnut huomata, Harrin haluttomuutta jatkaa aiheesta.
– Ei kai se oikeesti ole koko ajan niin överi kuin miltä se julkisuudessa vaikuttaa? Kai se sentään kotona pyöri jossain pieruverkkareissa niin kuin ihan normaali ihminen? Tsyge tenttasi.
– Mä luulin, ettei sua kiinnosta puhua mun eksistä, Harri tiuskaisi äkkiä. – Koska mua ei todellakaan kiinnosta puhua Jorista!
Äkillinen sävynmuutos sai Tsygen nielaisemaan suussaan olleen omeletinpalan niin vauhdilla, että hän alkoi yskiä.
– Ei siis oo mikään pakko. Eikä mua nyt oikeesti niin hirveästi kiinnosta mitä te puuhasitte, Tsyge puolusteli. – Tuli vain mieleen, kun osa mun luokalla olleista tytöistä intoili joka ainoasta pikku-uutisesta, jossa edes mainittiin Jeriko. Olisit kuullut, miten ne haukkui sua kun ne katseli kuvia teistä yhdessä!
– Voin ihan liian hyvin kuvitella, Harri totesi ja jäi istumaan hiljaa kädet puuskassa. Tsygellä oli täysi oikeus kysyä Jorista, mutta kyseisestä eksästä puhuminen sai Harrin rintakehän kiristymään ikävästi. Harri tiesi aiemman vastauksensa olleen liian ärhäkkä ja toivoi, että aihe vaihtuisi ennen kuin hän sanoisi jotain ikävämpää. Vauhtiin päästessään Harri tiesi löytävänsä liian helposti oikeat sanat vaikka koko parisuhteen pilaamiseen, ja pelkkä ajatus salpasi hengityksen.
Onneksi Tsyge ei jatkanut tenttaamista vaan niiskaisi, poimi ruokavälineet pöydästä ja alkoi järjestellä tiskejä altaaseen.
– Saat muuten luvan kokata täällä toistekin, oli oikeesti ihan sairaan hyvää. Jos teet pikku pöhnässä näin hyvää safkaa, niin mitä saat aikaa selvin päin?
Harri oli niin naurettavan kiitollinen aiheenvaihdoksesta, että meinasi syöksyä tiskipöydän ääreen Tsygeä halaamaan.
– Onneksi tuli jo aiemmin tuotua tänne mausteita, että oli jotain millä maustaa toi ruoka, Harri innostui. – Mikä siinä on, kun niiden ostaminen on niin hankalaa sulle ja… Tai siis olen muihinkin paikkoihin joutunut tuomaan mausteet mukanani.
Harri sensuroi itseään viime hetkellä, jotta keskustelu ei lähtisi jälleen vanhoille, epämukaville urille. Yhtäkkiä hän kuitenkin havahtui Tsygen aiempaan kommenttiin julkkisten elämän seuraamisesta, eikä voinut vastustaa mielijohdetta kysyä asiasta.
– Ootas, siis minkä ikäinen sä olit, kun luitte juorujuttuja minusta ja Jorista?
– En mä lukenut, vaan meidän luokan tytöt, Tsyge korosti nenä pystyssä. – Mitä me silloin oltiin, kasi- tai ysiluokkalaisia.
– Sun kanssa tulee välillä niin vanha olo! Muutenkin tuntuu että kaikesta on aikaa, ja sitten heität jotain tollasta.
Tsyge pesi kätensä ja jätti likaiset astiat lojumaan tiskialtaaseen. Hän käveli pöydän ääressä istuvan Harrin taakse, nojautui tämän olkapään yli ja näykkäisi kevyesti korvasta.
–Mähän olen sanonut että sä olet säilynyt mieleltäsi nuorena. Tosin toi sun ruumiintemppelisi voisi jossain kohtaa olla perussaneerauksen tarpeessa.
– Solvausta, silkkaa solvausta. Ei tässä ihan vielä raunioina olla.
Katteettomalla itsevarmuudella Harri asettui seisomaan keskelle olohuoneen mattoa.
– Anna joku haaste niin mä näytän, että vielä irtoaa.
Tsyge seurasi virnistellen Harria, joka nojautui eteenpäin koskettaakseen varpaitaan, mutta ei saanut sormenpäitään vietyä nilkan ohi.
– Mä en halua, että telot itsesi kännispäissäsi, Tsyge nauroi Harrin siirtyessä haaraperushyppyihin.
– Eiku nyt kokeillaan jotain sirkusjuttua! Anna mä kokeilen nostaa sua, ne temput mitä teette Rennikan kanssa on ihan mielettömiä, Harri uhosi ja asettui valmiiksi polviasentoon lattialle.
– Ei ikinä, mulla ei ole aikaa parannella nyrjähtänyttä nilkkaa tai rannetta!
– Nosta sä sit mut! Aiemmin väitit, että nosteltavankin homma on tosi fyysinen.
Tsyge katsoi Harria epäilevästi.
– Tiedätkö, sille on ihan syynsä miksi pariakrobatiassa nousija on usein suht kevyt ja pieni.
– Mä en paina paljon mitään näin pitkäksi tyypiksi!
Selvin päin Tsyge tuskin olisi ollut suostuteltavissa testaamaan leipälajiaan täydellisen amatöörin kanssa, mutta nyt hän laskeutui lattialle Harrin seuraksi.
– Okei, mutta otetaan jotain mahdollisimman helppoa. Jos haluat että nostan sut, niin kokeillaan ihan perus lentokonetta, sellaista kuin lastenkin kanssa tehdään. Jos selviät siitä, niin voidaan kokeilla tuolia tai laatikkoa.
Tsyge asettautui selälleen ja nosti jalat ja käsivarret koholle. Molemmat tyrskähtelivät jo valmiiksi, kun Tsyge asetteli jalkojaan Harrin lantiolle ja Harri nojautui eteenpäin kurottamaan otetta Tsygen käsistä.
– Ootko valmis? Mä otan jaloilla vastaan, nojaa vähän eteenpäin ja pidä käsistä kiinni, Tsyge ohjeisti.
Ja kuten saatoimme arvata, suoritus epäonnistui. Tsyge sai Harrin pysymään ilmassa pienen hetken silkalla ammattitaidolla, mutta meduusan ryhdikkyydellä siunattu Harri huojui holtittoman tasapainottomana eikä osannut etsiä tukea Tsygestä. Tilannetta ennakoinut Tsyge sai ohjattua sätkyttelevän Harrin takaisin maahan vaurioitta muttei täysin tyylipuhtaasti. Harri tömähti lattialle kylki edellä ja hysteerisesti nauraen, eikä Tsygekään kyennyt suhtautumaan oppilaansa toilailuun kovin vakavasti. Pariskunnan vielä pyöriessä lattialla alkoi alakerrasta kuulua äkisti vaimeaa töminää.
– Saatiinko me sun naapuri hereille? Harri kysyi ilman sen suurempaa mielenkiintoa ja kampesi itsensä puoli-istuvaan asentoon.
Tsygen ilmeestä näki, että v-käyrä oli lähtenyt koputtamisen myötä välittömään nousuun.
– Toi alakerran kyylä on aina hakkaamassa kattoa luudanvarrella, jos täällä tyyliin tiputtaa kynän lattialle! Okei, tässä oli vähän omaa syytä, mutta nukkuuko se edes koskaan vai onko se aina valmiina protestoimaan? Tsyge vaahtosi edelleen selällään maaten.
Ilkikurinen ilme kasvoillaan Harri asettui hajareisin Tsygen päälle ja nojautui tämän kasvojen ylle.
– Mitä jos kokeiltaisiin vielä paria asentoa ja annettaisiin naapurikyttääjälle vähän lisää valittamisen aihetta, Harri sanoi, ja tällä kertaa Tsyge oli halukas kokeilemaan uusia ja vanhoja temppuja ilman vastalauseita.
Seuraava luku >>